Pitkästä aikaa linjoilla

Viime aikoina on hieman ollut kiireitä niin loki jäänyt vähälle huomiolle. Koitetaan tässä selittää lyhyesti viime viikkojen tapahtumia. Tätä kirjoittaessa ollaan siis Brunein pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa (toivottavasti meni oikein, on jokseenkin vaikeasti muistettava nimi!). Huomenna ehkä jatketaan eteenpäin mutta siihen päästään tämän kirjoituksen lopussa sitten.

Mummola tosiaan kävi kylässä Singaporessa joitakin viikkoja sitten. Oli kyllä piristävää saada suomalaisia vieraita, niitä kun ei kovin tänne päin ole eksynyt. Käytiin reilun viikon aikana muun muassa yösafarilla, Pulau Ubinin saarella, isolla mangrovesuolla pohjois-Singaporessa ja yhdessä muuten vain kiertelemässä ja katselemassa Singaporea. Vieraiden käynnin aikana tuli myös vihdoin maistettua paikallista erityisherkkua, kalanpäätä currykastikkeessa. Niin ja se on semmonen iso, lautasen kokonen nuppi eikä mikään sintti.

Vieraiden lähdettyä muutamat päivät menikin kouluhommissa ja muuten vain valmistellessa lähtöä kun vuokrasopimus oli loppumaisillaan. Erinäisten sekaannusten ja aikataulujen muutosten takia erehdyimme vahingossa sulkemaan kämpästä sähkö- ja vesiliittymän liian aikaisin. Oltiin perjantaina päivälevolla kun yhtäkkiä ilmastointi lakkasi toimimasta eikä kämppään tullut vettä. Kahdestaan muutoin olisi voinut sinnitellä, mutta pojun kanssa kyllä tarvii ilmastoinnin ja vettä. Keksittiin sitten jotenkin lähteä evakkoon Malesiaan Johor Bahruun, joka on siis Singaporen pohjoispuolella yhden sillanylityksen päässä. Pakattiin kaikki tavarat pikavauhtia, siivottiin kämppä ja lähdettiin matkaan. Sähköt katkes joskus kolmen aikaan mutta oltiinki sitten jo iltayhdeksän aikoihin päädytty rajan taakse. On aika huvittavaa miten erilainen maailma voi olla yhden sillan toisella puolella. Malesian mittapuulla Johor on yksi rikkaimmista alueista, mutta yleisen siisteyden, elintason ja kaiken muun kannalta ei ole mitenkään verrattavissa Singaporeen! Ilma tuntui pölyiseltä ja tunkkaiselta, liikenne oli kaoottista, yleisilme sottainen ja köyhähkö. Mutta kuitenkin tunnelma on paljon leppoisampi ja rennompi kuin Singaporessa, ihmiset ovat ystävällisempiä ja hymyilevät ja tervehtivät. Otettiin viikonloppu rennosti, käytiin vähän shoppailemassa, käveltiin vain ympäriinsä ja syötiin hyvin. Hintataso siellä sillan toisella puolella on jo huomattavasti halvempi. Esimerkkinä, universaali elintasomittari eli Big Mac -aterian hinta on Singaporessa 3,30€ ja Malesiassa 1,60€. Hintaero pätee aika lailla kaikkeen muuhunkin.

Viikonlopun jälkeen vietettiinki Singaporessa vain kolme päivää suorittamassa loppuun koulun viimeiset projektit ja esitelmät sekä valmistautumassa lähtöön. Koulussa menee hieman erikoisesti lukukauden lopun aikataulut, kouluhommat on saatu jo tehtyä hyvissä ajoin ja ennen kokeita on nyt pari viikkoa tyhjää, siks voidaanki reissailla. Palataan siis Singaporeen 21.8-24.8 lopputentteihin, jonka jälkeen vaihto on suoritettu!

Viikko sitten keskiviikkona lennettiin Borneon saarella Kota Kinabaluun Malesiaan. Olin varannut pari päivää aiemmin paikan sukelluskurssille eräälle saarelle KK:n lähelle jo torstaista lähtien. Oltiin perillä hotellissa keskiviikkona puolen yön aikaan ja seuraavana aamuna piti olla KK:n satamassa kahdeksalta. Poju ja mamma jäi hotellille nukkumaan ja päädyin ite pienen seikkailun jälkeen satamaan. Sukelluskurssi pidettiin siis varsin eksoottisella saarella, jolla ei ollut käytännössä muuta kuin sukelluskeskuksen tilat ja muutama alkeellinen majatalo. Sukelluskurssi oli siis kauan himoittu laitesukelluksen avovesikurssi, jolta saa perustaidot ja todistuksen joka pätee joka puolella maailmaa. Pystyy siis sukeltamaan itsenäisesti ja vuokraamaan välineitä. Kurssi kesti neljä päivää ja oli kyllä äärimmäisen hieno kokemus! Loppupuolella päästiin kunnolla ihastelemaan koralliriuttoja ja kaikkia niitä miljoonia toinen toistaan ihmeellisempiä kaloja ja kasveja. Muutoin kurssilla käytiin läpi teoriaa, harjoiteltiin yleisiä sukellustaitoja ja myös hätätilanteiden varalle. Oli kyl alkuun hieman jännittävää kun meren pohjalla harjoiteltiin varusteiden riisumista, kaverin kanssa vuorotellen hengittämistä, vuotavasta happiletkusta hengittämistä, sitä miltä tuntuu kun happi loppuu tai kun sukellusmaski irtoaa jne... Pojun takia ei voitu yhtä aikaa suorittaa tätä kurssia, mutta aiotaan käydä jossain toisessa paikassa että emäntäkin sais suoritettua sen! Muutoin Kota Kinabalu on varsin viihtyisä kaupunki. Yleisilme on ränsistynyt, sotkuinen ja köyhä mutta jotenkin vaan mukava. Ihmiset on yleisesti ottaen tosi ystävällisiä ja elinrytmi verkkaista. Sivukujilla juoksentelee jättikokoisia rottia ja muita karmeita otuksia, mutta mitäs pienistä... Katkera pettymys oli kun jouduttiin jättämään väliin Kinabalu-vuorelle kiipeäminen! Vuoren huipulle 4 kilometriin patikoi kuulema helposti 2 päivässä, mutta pojun takia ei viitsitty lähteä kun ilma on kuitenkin jo niin ohutta ja huipulla kylmä... Harmillista, mutta joskus toiste sitten.

Kinabalusta hypättiin sitten laivaan kohti Bruneita. Eihän sitä voinut jättää väliin kun matka kestää yhteensä noin 7 tuntia yhden pysähdyksen kanssa ja maksettiin lipuista yhteensä noin 20€. Varsinkin ensimmäinen laiva oli pieni ja kyyti keinuvaa niin podettiin pientä matkapahoinvointia mutta ei onneksi laatta lentänyt. Ennen Bruneita katottiin netistä muutamia hotelleja mutta ei saatu tai ehditty varata mistään majoitusta. Otettiin yhden lupaavan hotellin nimi vain ylös ja luotettiin onneen! Satamaan tultiin kolmen aikoihin päivällä, josta huvittavan tullitarkastuksen jälkeen (”Mitä teillä on laukussa? onko alkoholia? saanko katsoa? selvä.”) hypättiin pieneen 20 hengen bussiin ja tultiin pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin neljän aikoihin. Kuljeskeltiin ja ihmeteltiin jonkin aikaa kunnes käytiin pyytämässä jostain infosta karttaa. Neiti ystävällisesti näytti kartalta missä meidän hotelli sijaitsi. Käytiin sitten syömässä, ostettiin vähän evästä ja lähdettiin kävelemään, vaikka nainen kyllä sanoi että hotellille ei voi kävellä. Ilmeisesti lähinnä kuuman ilmaston takia täällä päin (sama on Singaporessa ja Malesiassa) ihmiset ei kävele juuri mihinkään, joten saattavat sanoa lyhyestäkin matkasta ettei sitä pysty kävelemään. Lähettiin siis suunnistamaan kohti naisen osoittamaa paikkaa jalkaisin. Jalkakäytävät ovat kyllä erittäin hyviä, mutta jostain kumman syystä niitä pitkin on hankala päästä yhtään mihinkään. Leveiltä näyttävät käytävät saattavat vain yhtäkkiä loppua kesken ja joskus pitkäänkin käveltyään saattaa huomata ettei pääsekään enää eteenpäin. Samoja kokemuksia oli kyllä Singaporestakin monta kertaa... Hieman ärsyttävää. No käveltiin ihan rauhassa, mutta suunnilleen puolivälissä matkaa kartta lähti sillalla tuulen mukaan. Luotettiin kuitenkin muistiin ja jatkettiin suunnistusta. Seuraavaksi hämärtyi ja alkoi satamaan vettä. Kaiken lisäksi kun luulimme jo olevamme aivan hotellin lähellä, jouduttiin tällaiseen äsken mainittuun umpikujaan, jostai ei päässyt kerrassaan mitenkään lävitse. Kohdalla sattui olemaan myös iso moottoritieliitttymä ja jalankulkijoille ei ollut minkäänlaista keinoa päästä yli, ali tai ohitse. Ihmeteltiin hetken aikaa ja oltiin jo lyömässä hanskoja tiskiin kun saapui pelastava enkeli. Joku mies pysähtyi autolla ja tarjosi kyytiä hotellille, oli kuulema ajanut jo aiemmin ohi ja ilmeisesti oli katsonut säälivästi että me raukat rattaiden ja rinkan kanssa sateessa ei kyllä selvitä. No, hypättiin iloisella mielellä kyytiin mutta ihmeteltiin kun huomattiin että mies lähti ajamaan aivan eri suuntaan ja matka vain kesti ja kesti. Saavuttiin kuitenkin hotellin pihaan ja selvisi että se ystävällinen nainen oli neuvonut meidät aivan väärään paikkaan. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, koska täällä päin ihmiset eivät yleensäkään osaa neuvoa tietä mihinkään. Ja aasialaisiin tapoihin kuuluu, että mihinkään ei voi sanoa ”en tiedä” vaan neuvovat pätevänä vaikka eivät tietäisi asiasta yhtään mitään. Vaikka päästiin hotellille illaksi, niin piti vielä jännittää että oliko tilaa koska ei oltu varattu mitään. Olihan siellä ja täällä ollaankin vielä ainakin tää seuraava yö! Pientä seikkalua mut ei mitään vakavaa, ihan hauskaa oli.

Paikkana tää on meidän mielestä tosi mielenkiintoinen, mutta jos kysyt keneltä tahansa keskivertoturistilta, niin sanoo että Bruneissa ei riitä tekemistä kuin yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Samaa sanotaan kyllä Singaporestakin. Uskooko joku sitten näitä puheita? Ei kannatakaan. Bruneissa alkoholi on täysin kielletty, mikä on varmasti suurin syy miksei turistit täällä viihdy. Tavattiin tänne matkalla ollessa muutamia turisteja jotka oli tulossa täältä pois ja kaikki valittelivat miten tylsä ja hiljainen paikka tää on. Eräs jenkkipariskunta varoitti just että elkää tuhlatko aikaa kuin yksi tai kaksi päivää koska siellä ei ole mitään tekemistä. Ei varmasti olekaan jenkkituristeille. Täällä on äärimmäisen hiljaista ja rauhallista. Autoja kulkee isoilla teillä paljon, mutta muutoin esimerkiksi kaupungilla tai oikeastaan missä vain ei juurikaan ole ihmisiä. Turisteja ollaan nähty vain muutamia. Suurin osa ihmisistä on muslimeja, mutta Brunei on erittäin suvaitsevainen eikä muita katsella yhtään pahalla. Kaikki tuntuvat ystävällisiltä, hymyilevät, tervehtivät ja tulevat juttelemaan helposti. Ainakin neljä kerta kertaa autoilija on pysähtynynyt ja kysynyt tarvitaanko kyytiä johonkin. Tänään hypättiin jonkun avuliaan miehen kyytiin, kun oltiin taas hieman hukassa näiden onnettomien jalankulkuteiden verkostojen kanssa. Muutoinkin täällä on varsin siistiä, monia upeita moskeijoja ja paljon koskematonta luontoa. Ilmeisesti joku 70% ainakin Bruneista on koskematonta sademetsää. Täällä näillä on niin paljon öljyä ettei ole tarvinnut kajota sademetsiin.

Bruneissa on ilmeisesti sulttaanin valta periytynyt jo 600 vuoden ajan ja vieläkin se on siis ylin hallitsija. Brunein sulttaani joka on siis: His Majesty Sultan Haji Hassanal Bolkiah Mu’izzaddin Waddaulah Ibni Al-Marhum Sultan Haji Omar ’Ali Saifuddien Sa’adul Khairi Waddien, Sultan and Yang Di-Pertuan of Brunei Darussalam – on maailman rikkain mies ja tosi arvostettu täällä. On kyllä nimellä paiskattu, mietin että kuuluukohan kansalaisvelvollisuuksiin muistaa koko tuo litania ulkoa? Lehdet monesti mainitsee vielä koko nimen! Jokaisessa kaupassa (ja kai kodeissakin) on keskeisellä paikalla kuva hallitsijapariskunnasta. Sanomalehdissä etusivut ja muutkin tärkeimmät sivut käsittelevät joka päivä sulttaania, oli asia sitten merkittävä tai ei. Tämän päivän lehdessä esimerkiksi oli etusivun ja muiden sivujen lisäks kokonainen aukeama täynnä kuvia sulttaanista, joka oli ottanut osaa johonkin tapahtumaan. Jokaisessa kuvassa oli kuvatekstinä jotain tyyliin ”hänen majesteettinsa katselee lentokoneen pienosmallia”, ”hänen majesteettinsa kättelee sitä ja sitä”, ”hänen majesteettinsa seisoo” ja niin edespäin. Meille riittää kyllä hupia mutta täällä hallitsijan pilkkaaminen on ilmeisesti erittäin vakava rikos...Toivottavasti ei rankaise tästä blogista!

Huomenna siis yritetään päästä Brunein toiseen päähän Seriaan tai Kuala Belaitiin. Kuulema näihin kaupunkeihin kulkee busseja, mutta ei olla saatu varmistusta siitä oikein mistään. Täällä on vissiinkin yks maailman korkeimmista yksityisautoilun rosenteista niin ei ihmiset tiedä julkisista mitään ja julkisten verkosto on olematon. Ajaisin kyllä minäkin omalla autolla ku diesel maksaa 15 eurosenttiä litra ja bensa 30 senttiä. Takseja ei näy juuri koskaan ja bussit on ainoa kulkuväline autojen lisäksi ja bussejakin siis kulkee tosi vähän. Mennään aamulla keskustan asemalle ja katotaa josko me päästäs jotenkin sinne! Ilmeisesti näiden kaupunkien suuntaan kulkee kaks bussia päivässä, mutta saa nähdä. Jos ei päästä niin keksitään sit jotain muuta. Palataan taas asiaan, peukut pystyyn! Kirjoitus saattaa vaikuttaa hieman hätiköidysti kirjoitetulta, mutta hei – niin se onkin! ;)