Jatkoa: paratiisisaari

Guayaquilista on päivästä riippuen vähintään 5-6 tunnin matka (todennäköisemmin muutama tunti enemmän) Salinasiin joten toipilaana ei olisi jaksanut istua bussissa. Sairastumisen aikaan oli siis yleistä lomaa ma-ke, joten otin vapaata loppuviikon ja heti kun olo salli niin mentiin Puerto Lopeziin joka on pieni kalastajakylä hiekkarantoineen. Paikalliset kalastajat raahasivat veneistään mukavannäköisiä saaliita - parimetrisiä miekkakaloja ja isoja tonnikaloja ym.

Linnut söivät tuossa miekkakalan miekkaa. Suurenna

Yksi päivä kuljettiin brittipiraatti Sir Francis Draken jalanjäljissä etsimässä hänen tarun mukaan piilottamaa hopea-aarretta Isla de la Platalla (”hopeasaarella”) ja seurailtiin saaren ainutlaatuisia lintuja. Aarretta ei löydetty mutta paikka oli unohtumaton. Saaren ekosysteemi on liikuttavan ihana, suorastaan käsittämätön. Eristyksissä oleva pieni ja karu saari on kuin paratiisi kolmelle siellä asuvalle lintulajille. Yhtä lajeista on jäljellä enää vain noin parikymmentä yksilöä, toista lajia vain joitakin satoja ja kolmatta lajia edustaa muutama tuhat yksilöä. Mitään näistä ei ole missään muualla. Näistä yleisin eli suunnilleen sorsankokoinen ”sinijalka” on todella suloinen.

Uros ja naaras. Mistä erotat? Suurenna

Uroksen ja naaraan ero on siinä että toisella on isot ja toisella pienet pupillit silmissä! En kyllä muista enää kummin päin. Siellä täällä ympäri saarta on maassa omalaatuisia pesiä joissa uros tai naaras vuorotellen hautovat munia kun toinen kalastaa tai monesti vain nököttää vieressä. Siinä seassa nuoremmat yksilöt etsivät itselleen kumppania hauskoin soidinmenoin. Uros ja naaras tanssivat kömpelöä tanssiaan – tepastelevat paikallaan ja nostelevat jalkoja ilmaan vuorotellen. Välillä uros noukkii maasta kepinpalan ja tarjoaa sitä naaraalle. Sitten tanssi taas jatkuu hauskan ääntelyn säestyksellä. Tätä kuulema voi jatkua viikkoja ennen kuin naaras hyväksyy uroksen ja heistä tulee yksiavioinen pariskunta. Linnut eivät välitä ihmisistä ellei satu menemään liian lähelle pesivää yksilöä, jolloin ne koittavat nokkaista. Niitä pystyy siis rauhassa tarkkailemaan metrin parin päästä.

Tälläkin paratiisilla on käärmeensä ja näillä linnuilla mitä huvittavin puolustuskeino niitä vastaan. Nämä ”Sinijalat” siis tekevät pesänsä ja munansa maahan ja olisivat helppo saalis käärmeille - ilman lähestulkoon pettämätöntä puolustuskeinoaan. Kun pesintä alkaa, he yksinkertaisesti paskovat maahan pienen ringin jonka keskelle asettuvat hautomaan muniaan. Siinä se pesä ja linnoitus sitten onkin, muuta ei tarvita. Ohut paskarinki on saaren käärmeille ylitsepääsemätön este, kuin vankin linnake. Mutta toisinaan käärmeetkin saavat munia syödäkseen, nimittäin siinä tapauksessa jos linturaukka sattuu epähuomiossa ruikkimaan pesäreviirinsä liian lähellä pensaikkoa. Osa sonnasta saattaa takertua oksiin jolloin rinkiin jää käärmeen mentävä aukko. Kohtalokas erehdys!

Lintuperhe ja "paskarinki" eli pesä. Suurenna

Linnut munivat yleensä pari kolme munaa mutta vain ensimmäisenä syntynyt vahvin poikanen selviää. Jos muut sisaret eivät kuole nälkään niin siihen että vahvin poikanen nokkii ne hengiltä. Saarella näki hyvin kaikki lajin eri elämänvaiheet, myös surulliset heikossa hapessa olevat - pari päivää myöhässä syntyneet nuoremmat sisaret jotka turhaan kamppailivat henkensä puolesta. Vaikea käsittää että tuollaisia paikkoja ja omalaatuisia elinyhteisöjä voi edes olla olemassa! Tosin sekin ainutlaatuinen pieni maailma on häviämässä. Paikallisen luonto-oppaan mukaan edellinen El Niño (hetkellinen sääilmiö) kymmenisen vuotta takaperin lähes tuhosi saaren ekosysteemin mutta ihmeen kaupalla nämä kolme lajia säilyivät. Ensi vuonna El Niñon on ennustettu toistuvan joten kuka tietää onko näitä lintuja enää sen jälkeen.

Vahva ja heikko lapsiraukka. Suurenna

Saarta ympäröi koralliriutta jolla käytiin vähän snorklailemassa. Vedessä uiskenteli isoja merikilpikonnia jotka käyttävät saaren pikkuista hiekkarantaa munintapaikkanaan. Opas kertoi hienoista kokemuksistaan kilpikonnanpoikasten auttamisesta kuoriutumisvaiheen aikana. Saari on asuttamaton suojelukohde ja kuoriutuminen tapahtuu öisin joten vain harvat ja valitut pääsevät todistamaan sitä näytelmää.

Elossa ollaan

Eipä ole tullut aikoihin kirjoiteltua tänne! Kiirettä mukamas pitänyt ja ollaan me sairasteltukin oikein urakalla ja sen semmoista. Tämä päivä on ollut täällä kylmempi kuin koskaan aiemmin! Kohta on satanut jo vuorokauden putkeen ja toimistollekin täytyi laittaa ylle kahdet pitkät kalsarit ja 3 paitaa ja silti viluttaa. Ja ei, ei toimistollakaan ole lämmitystä vaan on aivan yhtä kylmä kivitalo kuin mikä tahansa muukin. Viime yönä piiskaava sade kasteli vielä polttopuutkin joten katsotaan päästäänkö tänään edes saunomaan... Viime viikonloppuna palattiin taas sinne Bañosiin lämpimään, kyllästyttiin kun oltiin kaikki oltu koko viikko flunssassa. Flunssat parantuivat lämpimässä heti!

Pari viikkoa sitten meillä oli tarkoitus lähteä rannikolle, ensin maan suurimpaan kaupunkiin Guayaquiliin ja jatkaa sieltä sitten eteenpäin katsomaan luonnossa eläviä delfiinejä ja veneretkelle mangrovealueelle ym. Harmi vaan että suunnitelmat meni ihan uusiksi. 15 min ennen kuin saavuttiin Guayaquiliin aloin voida huonosti. Perillä toiset 15 minuuttia ja pystyin hädin tuskin kävelemään joten mentiin äkkiä taksilla hotelliin. Ei oksettanut, mutta oli muuten vain todella huono olo. Hotellille päästyä rojahdin sängylle ja kohta alkoi palella 30 asteen lämmöstä huolimatta. Kuume nousi hetkessä, tärisin”kylmästä” ja lihaksia ja niveliä alkoi särkeä. Oli vielä päivä mutten pystynyt sängystä nousemaan muualle kuin vessaan, toisaalta lihaksia ja niveliä poltteli niin ettei oikein voinut maatakaan. Yöllä en sitten nukkunut hetkeäkään ja minuutit ja tunnit matelivat todella hitaasti. Sentään oksensin taudin aikana vain yhdesti! Aamulla kuume oli laskenut. Käytiin vähän kävelemässä ulkona mutta heti kohta tuli maha niin kipeäksi että täytyi palata sänkyyn. Päivän mittaan kipu vatsassa yltyi ja seuraavanakaan yönä en nukkunut ollenkaan. Pyöriskelin tuskissani ja koitin löytää vähiten kipeää asentoa. Vessassa asioilla täytyi käydä n. 15 min välein. Toinen uneton yö oli vielä karseampi kuin edellinen ja päätin jo yöllä että aamulla lähden lekurille. Etsin netistä sopivan sairaalan ja aamulla sitten lähdettiin sinne. Lääkäri passitti heti sänkyyn tiputukseen ja mittareihin ja otti verikokeet. Siitä sitten varmistui jonkin bakteerin aiheuttama vatsa/suolistoinfektio. On ne vaan näköjään hurjia pöpöjä täällä! Lääkärin mukaan ei kuuleman itsestään paranisi. Aloin syömään kolmea eri lääkettä joista 2 antibiootteja ja pääsin jo samana päivänä pois koska en oksentanut. Etsin tarkoituksella lääkärin joka puhuu englantia mutta päädyttiin puhumaan espanjaa lääkärin toiveesta koska hän puhui englantia suunnilleen yhtä hyvin kuin minä espanjaa. Ihan kai se hyvin meni. Parantuminen kesti suunnilleen viikon mutta lääkkeet sentään helpottivat nopeasti. Sairaala oli yllättävän siisti!

Guayaquil on siis Ecuadorin suurin kaupunki ja asukkaita on kolmisen miljoonaa. Oli mukava päästä pitkästä aikaa ”sivistyksen” pariin hienoon kaupunkiin. Keskusta ja jotkin muut alueet ovat nimittäin todella siistejä ja moderneja. Ennen maan vaarallisimpana pidetty rantakatu on muutettu moderniksi rantabulevardiksi tyylikkäine puistoineen. Alue on uudehko ja tärkeimpiä vetonauloja turisteille joten se on toki joka puolelta aidattu ja vartijoita täynnä. Kuulema kaupungin turvallisin paikka, enkä ihmettele yhtään ainakaan paikalla olevan tulivoiman perusteella! No, tyylikäs ja viihtyisä se oli kuitenkin. Joka paikassa varoitellaan että kaupunki on Ecuadorin vaarallisin ja saattaahan se sitä ollakin. Tosin turistialueilla ja hienoimmilla asuinalueilla raskaasti aseistettuja vartijoita on joka puolella – näköpiirissä on joka hetki vähintään yksi käsiase, usein tosin myös konepistooli tai rynnäkkökivääri. Vartijoilla on myös yleensä luotiliivit ja toisinaan täysi taisteluvarustus. Kyllähän se toisaalta luo turvallisuudentunnetta mutta myös pistää miettimään syytä että miksi kaduilla tarvitaan moista asearsenaalia turvaamaan kansalaisia. Turisteja he auttavat ja neuvovat kyllä auliisti ja selvään aktiivisesti valvovat erityisesti ulkomaalaisten näköisten ihmisten turvallisuutta. Huvittavaa Guayaquilissa oli myös se että ydinkeskustassa joka risteyksessä oli liikennepoliisit. Risteyksissä on täysin toimivat liikennevalot mutta sen lisäksi myös aktiivisesti huiteleva ja viheltelevä liikennepoliisi! Naureskeltiin aluksi että hullut tekevät ihan turhaa työtä. Myöhemmin huomattiin että autoilijat eivät pahemmin välitä liikennevaloista vaan ajelevat miten sattuu. Se siitä. Poliisit tukemassa liikennevaloja joka vilkkaassa risteyksessä on ehkä sittenkin ihan aiheellinen juttu.

Harmillisesti Guayaquilista ei ole juurikaan kuvia siitä syystä että lähes koko aika meni sängyssä maatessa. Erääseen iguanapuistoon poju ihastui totaalisesti. Nimittäin se on kiva pikku puisto jossa elelee vapaana satoja(?) ihmisiä pelkäämättömiä iguanoja. Voi sitä pikkupojan riemua kun sai juosta liskojen perässä ja kiskoa niitä hännästä ja syöttää niille keksiä eikä ne tehneet mitään pahaa. Kaiken lisäksi suihkulähteessä oli kaloja ja kilpikonnia ja joka puolella lintuja. Poika oli kyllä aivan omassa elementissään ja meinasi ratketa riemusta, varsinkin kun paikalliset ihmiset vielä antoivat vähän väliä riisiä jota sai heittää linnuille. Arvatkaa vaan oliko vaikea lähteä puistosta pois. Siitä paikasta on kyllä riittänyt muisteltavaa ja tarinoita pitkäksi aikaa!

Turon lempipuuhaa!  Suurenna

Ja vielä mikä parasta meidän kannalta, Guayaquilista sai länkkäriruokaa! McDonaldsin ja muiden jenkkiroskien sapuskat maistuivat todella herkullisilta! Enää ei kyetä syömään paikallisten lounaita, on ollut pakko alkaa tehdä itse ruokaa.