Reissuloki osa 2

Huh! Istahdettiin alas miettimään lokin päivitystä ja viimiseltä kahelta viikolta olis kyllä kirjotettavaa vaikka kuinka. Koitetaan jonkunlainen tiivistelmä saaha täs aikaseks. Tällä hetkellä ollaan pienehköllä Raya Yain saarella Thaimaassa, Phuketista 25km etelään. Täällä ei ole teitä, joten ei liikennettä eikä meluakaan. Mielettömän hieno paikka. Just saatiin tänään perheeseen toinen sertifioitu sukeltaja ja parit sukellukset käytiin myös yhessä...Tunnelmat katossa! Mutta jatketaan tässä matkakertomusta kuitenkin siitä mihin viimeks jäätiin eli Brunein pääkaupunkiin.

Aamulla mentiin keskustaan kattelemaan busseja ja löydettiinkin sopiva Seriaan. Just ennen bussin lähtöä törmättiinkin siellä asemalla yhteen mieheen, joka oli aiemmin kyydinny meitä. Juteltiin siinä jotain ja sattumalta tää Sam oli just lähössä viemään jotain tyyppiä sinne meidän määränpään lähistölle. Hetken aikaa mietiskeltiin että uskalletaanko mennä kyytiin niin kauas (joku 120km) mut lopulta sit hypättiin kyytiin ja saatiin varsin mukava kyyti ilmastoidulla Hondalla. Se bussi olis ollu sellanen vanha ja ilmastoimaton ja kulkenu pienempiä teitä joten meidän päätös oli lopulta iha hyvä! Matka sujui varsin leppoisasti ja pääsi näkemään Brunein maisemia laajemminkin. Mukavan näköistähän siellä oli syrjemmälläkin ja tiet Suomen tasoisia. Ajettiin ensin sinne Seriaan, mikä osoittautuikin aika autioksi kaupungiksi. Ilmeisesti siellä alueella ei ole mitään muuta merkittävää ku öljyteollisuus ja siltä se näyttikin. Jatkettiin sitten viel seuraavaan kaupunkiin Kuala Belaitiin mutta eipä sielläkään ollut sen kummempaa. Vähän aikaa pyörittiin siellä ”keskustan” autiudessa ja lähettii sit ettimään bussiasemaa. Kauan kesti selvittää paikallisten, huonosti englantia puhuvien ihmisten kanssa bussiaikataulut mutta selvisi että samana päivänä oli lähdössä yksi bussi Malesian puolelle Miriin. Aikaa oli tapettavana nelisen tuntia ennen lähtöä ja aika meinasi käydä pitkäksi rinkkaa raahatessa siinä pienessä kaupungissa! Ihan mielenkiintosta tuollasiaki paikkoja on nähä, mut ihan hyvä ettei siellä tarvinnu viettää pitempää aikaa vaan päästiin kätevästi jatkamaan... Automatkalla Sam oli varsin hauskaa matkaseuraa ja lopuks anto meille puhelinnumeronsa ja sano että ”jos tuutte joskus takas Bruneihin tai joku teidän tuttu tulee, niin ei muuta ku soittakaa Sam kuskaamaan!”.

Bussimatka oli kohtalaisen eksoottinen ikivanhalla linkkurilla jonka kyyti tuntui siltä kuin ajaisi pelkillä metallivanteilla ilman mitään iskunvaimennusta. Matka oli onneks lyhyt, parisen tuntia yhteensä tullien läpikulkemiset mukaanlukien. Raja-asemat oli kyllä myös huvittavia ja toiminta niin lepsua, että maasta toiseen saisi salakuljetettua vaikka panssarivaunuja tullin läpi jos vaan haluais! Ihmetteleekö joku sitten miksi esimerkiksi huumeiden salakuljetus on niin yleistä? Näistä maista ainoastaan Singaporessa tuntuu olevan jonkunlaista seulaa tulleissa. Huvittavaa oli myös huomata miten maisema muuttui rajan ylityksen jälkeen. Brunein puolella kuljettiin tiheiden metsien läpi ja heti Malesian puolella avautui laajat avohakkuut joka suuntaan! Noh, on siellä Malesian puolella Sarawakissa kuitenkin enimmäkseen metsää (tosin pääosin kai nuorta, kertaalleen hakattua) mutta meitä se muutos rajan tuntumassa vähä suretti silti. Miriin tultiin iltasella ennen pimeää kuitenkin ja kävi hyvä tuuri hotellin kanssa kun ensimmäinen johon käveltiin oli sopiva. Kaupunki ei sinänsä ole mitenkään erityinen, vaikka alue onkin yks tärkeimmistä Malesialle -nimittäin öljylähteiden takia. Mut lyhyen aikaa onki melkeinpä mukavinta vaan katella paikallista meininkiä. Seikkailut Borneon synkkiin sademetsiin sai jäädä myöhemmälle, koska pojun kanssa ei viitsi semmosiin hullutuksiin lähteä. Parhaat paikat ku on tosissaan kaukana kaikesta sivistyksestä ja jos jotain käy niin pois ei hetkessä pääsekään. Tarkoitus Miriin lähteissä oli hommata lentoliput sieltä seuraavaan paikkaan, mutta kävi niin että halpoja lippuja ei löytynykään mihinkään. Sen sijaan bongattiin edulliset piljetit Sarawakin toisesta päästä Kuchingista Kuala Lumpuriin niin eipä siinä sitten auttanut kuin alkaa selvittämään millä sinne pääsee. Päädyttiin sitten rohkeasti taittamaan n.700km? matka bussilla. Kuulostaako pahalta? Vielä pahemmalta kuulostaa arvioitu matka-aika 14 tuntia. Onneks yöbussi oli olemassa.

Lähettiin illalla 7 aikoihin, perillä oltiin joskus kymmeneltä seuraavana aamuna. Meiän suureks helpotukseks poju nukku käytännössä koko matkan... Me aikuset ei kyl nukuttu juurikaan, koska ilmastointi oli liian kylmällä ja penkit epämukavia, puhumattakaan rämisevästä matkanteosta. Bussi pysähty matkan varrella viitisen kertaa vessatauolle vähemmän mairitteleviin paikkoihin, joissa vessat lainehti erinäisiä eritteitä. Eräällä pysähdyspaikalla tosin koin yhden kenties hilpeimmistä hetkistäni! Pysähdyttiin keskellä yötä, ehkä kolmen tai neljän aikoihin jossain pienessä tuppukylässä. Paikalle oli kyhätty jonkunlainen taukopaikka pitkänmatkan busseja varten, oli muutamat käymälät ja joku baaritiskin tapainen. Entäs se hilpeys? Tiskin ääressä istui muutamia parkkiintuneita paikallisia äijän käppyröitä. Tupakansavu leijaili ilmassa. Äijät istu liikkumatta ja hiljaa tuijottaen ikivanhasta televisiosta -mitäs muutakaan kuin Mikki Hiiri-videota! Mustavalkoinen Mikki-filmi ajoilta jolloin se kulki vielä pelkissä pöksyissä. Hihittelin niin että oli vaikea keskittyä asioiden toimittamiseen ja tilanteen muisteleminen tuo vieläkin hymyn huulille. Tuollaista on äärimmäisen vaikea selittää tai kuvailla eikä se muihin uppoa samalla tavalla, mutta tilanne oli vain niin epärealistinen... Keskellä yötä, karskit äijät ja Mikkihiiri... Noh, se siitä. Muuten matka oli ihan mieleenpainuva, ei mitenkään mukava sillä hetkellä mutta sellainen jota on myöhemmin hauska muistella. Auringon noustessa aamulla avautui uskomattoman kauniit viidakkoiset ja usvaiset vuoristomaisemat. Loppumatka menikin mukavasti näkymiä ahmiessa. Kuchingissa oltiin sitten vain yksi yö ja jatkettiin sieltä sitten Kuala Lumpuriin.

Lennolla juttelin koko matkan jonkun eläkeläisen malesialaisen, entisen öljyfirman työntekijän kanssa. Tästä yksi asia, nimittäin Malesian palkkataso. Ajauduttiin juttelemaan palkoista ja hän kertoi kuinka vastavalmistuneet insinöörit esimerkiksi tienaa noin 200 euroa kuukaudessa, siivoojat ja muut duunarit paljon vielä vähemmän. Ylin ison firman johtaja voi tienata noin 2000 euroa. Onneksi mies ei kysynyt Suomen palkkatasoa, en olisi millään raaskinut kertoa siitä! Hävetti vaan ajatella miten tyytymättömiä me suomalaiset yleensä ollaan... Eikä Malesiassa mene mitenkään huonosti verrattuna moniin muihin maihin! Paljonkos niitä maita esimerkiksi on joissa monet elää alle dollarilla päivässä?

Kuala Lumpurista jäi lähinnä mieleen Petronasin hulppeat kaksoistornit. Tornit ei vaikuttanu kauempaa katsottuna mitenkään kummoisilta ja aateltiin et täytyyhän siellä nyt käydä ku tänne asti tultu. Onneksi mentiin lähelle, sillloin nimittäin vasta leuat loksahtaa. Lähietäisyydeltä ja tornien juurelta näky on kyllä äärimmäisen vaikuttava. Illalla tultiin viel uudestaan torneille ja pimeässä valaistuna ne oli kyllä vieläkin komeammat... Kaupunki oli ydinkeskustaa lukuunottamatta tosi rähjäinen ja köyhän oloinen. Ilma tuntui paksulta, liikenne kaoottista ja joka puolella kova meteli. Olis odottanu että Kuala Lumpur ois ollut edistyksellisempi verrattuna näihin muihin Malesian kaupunkeihin missä oltiin käyty, mutta olikin melkein päinvastoin. Ydinkeskusta tornien lähellä oli hienoa ja siistiä mutta siihen se jäikin. Siellä Lumpurissa olo oli yleisestikin paljon turvattomampi ja välillä ehkä jopa ahdistava. Kiva oli kyl käydä jossain tornissa (muistaakseni maailman 4. korkein tietoliikennetorni) vajaan 300 metrin korkeudella näköalatasanteella tiirailemassa...Oli viel kiikareita. Petronasin tornien yhdistävälle sillalle ei valitettavasti päästy niin saatiin tästä vähän lohtua. Malesiassa tulikin käytyä oikeastaan joka puolella, mutta meidän mielestä Lumpuri oli kaikkein vähiten meidän mieleen. Jos tykkäät metelistä ja meiningistä niin terve menoa, me tykättiin hiljaisemmista ja rauhallisemmista Borneon Malesian kaupungeista! Heh, hieno kokemus Lumpur kyl silti oli ei siin mitään.
Lumpurista lähdettäessä meinasi käydä köpelösti ajan kanssa. Onneks sattumalta lähdettiin kohti lentokenttää hyvissä ajoin, nimittäin meiän kellot oli jostain syystä molemmat siirtyny tunnin taaksepäin todellisesta ajasta. Kentälle tullessa luultiin viel olevan hyvinkin aikaa syödä nautiskella, mut meinaski tulla kiire ku tsekkaukset oli jo loppumassa. Tultiin illaksi Singaporeen ja aika jännä oli huomata että tuntui jollakin tapaa kuin olisi tullut kotiin. Reissussa nähtiin niin paljon kurjuutta, köyhyyttä ja erilaista elämää että Singaporen hyvät olot oli jo ehtiny unohtua. Vielä se on sanottava, että Singapore on täysin oma maailmansa täällä köyhien lähimaiden keskellä.

Singaporessa oltiin vain yksi yö, jonka jälkeen kävin koululla tekemässä kokeen, hoideltiin asioita ja lähettiin satamaan. Saatiin liput Batamiin Indonesiaan, jossa vietettiin viikonloppu lähinnä lepäillen. Paikka ei ollut kauhean miellyttävä. Joka puolella oli vielä likaisempaa kuin missään muualla ja ihmiset olivat röyhkeämpiä, miehet huuteli autojen ikkunoista ja lapset kerjäsivät ym. Muita turisteja ei nähty juurikaan, ainakaan länsimaalaisia. Moskeijoista kuului rukousjuttuja vähän väliä ja ilta-aikaan oli tuntikausia katkeamatonta miehen laulua ja mölinää. Poislähdön kanssa meinas käydä taas kalpaten. Oltiin ostettu avoin menopaluulippu ja luultiin että lautoille ei voi tehdä varauksia. Aikatauluista oltiin katsottu aamun ensimmäinen lautta, jolla olisin ehtinyt juuri ja juuri kokeeseen koululle. Edellisenä iltana sattumalta vastaanoton neiti kysäisi ohimenne että moneltako ollaan lähdössä ja että halutaanko tehdä varaus etukäteen. Mutta eka lautta olikin buukattu jo täyteen. Seuraavalla ei olisi enää mitenkään ehtinyt. Jos se nainen ei olis kysynyt mitään, oltais menty aamulla vaan sinne satamaan ja huomattu että eipäs enää mahdutakaan kyytiin... Huh. Noh, jonkun aikaa siinä sai selvitellä kunnes ratkaisu löytyi toiselta yhtiöltä ja eri satamasta. Eipä siinä, menetettiin rahat yksistä menolipuista mutta päästiin Singaporeen kuitenkin. Se lautta lähti vielä hieman aiemmin, kuuden aikoihin aamulla, mutta matka kestikin kaksi kertaa kauemmin kuin sillä millä oltiin tultu. Singaporen päässä tulikin sitten kauhea kiire, kun tullissa meni aikaa ja taksijonossa oli populaa. Kaiken lisäksi taksikuski oli täysi tampio, matka oli pitkä ja oltaisiin itse osattu suunnistaa paremmin. Silti olisin juuri ja juuri ehtinyt kokeeseen ajoissa, mutta hieman ennen koulua kuski ajoi kriittisen risteyksen ohi ja sähläsi vielä sen jälkeen muutamaan otteeseen vaikka koitettiin neuvoa sitä. Mahtoi varmaan kuskia hävettää kun länsimaalaiset turistin näköset ihmiset rinkkojen kanssa neuvoo sille tietä! Kokeeseen tulin lopulta puol tuntia myöhässä mutta sain sentään tehtyä. Kokeen jälkeen piti äkkiä hypätä taas taksiin kentälle ja sopivasti lentokoneeseen kohti Thaimaata. Singapore jäi siis taakse ja varmaan ikävä tulee vielä joskus.

Thaimaassa tultiin taas ensin Phuketiin ja tuntui hassulta kun oli taas tuttuja seutuja. Tiesi jo paikalliset tavat niin kaikki hoitui paljon sujuvammin. Oltiin yks yö Phuketissa Kata beachilla, resortissa jossa oli mielettömän iso sänky! Ei olla missään vielä niin isoa sänkyä nähty, kuin olis ollu 2 parisänkyä vierekkäin. Mikä parasta, päästiin taas nautiskelemaan thairuoista! Seuraavana aamuna kävi noutaja satamaan, josta jatkettiin muskeliveneellä tänne Raya Yaille. Tätä vois jo melkeinpä kutsua paratiisiksi. Yövytään täällä omassa bungalowissa, ikkunoista avautuu näkymät viidakkoon, meri on kivenheiton päässä. Majat on vielä korkealla ja meren ranta vieressä tosi jyrkkä. Lähistöltä löytyy vain yksi pieni kauppa, ravintola ja sukellustoimisto. Hiljaista ja rauhallista... Tänne tultiin veneellä toiselle puolelle saarta niin saatiin sieltä kyyti traktorin perävaunussa tänne majalle. Hauskaa. Tosin venäläiset raharikkaat tulivat rikkomaan rauhaa mut onneksi lähtivät myös äkkiä. Joku porho oli lennättänyt porukan tänne juhlimaan synttäreitä ja häitä. Ilotulitukset paukku moneen otteeseen ja meininki oli venäläiseen tapaan railakas. Emäntäki hurahti täällä sukeltamiseen ja tänään juuri sai kurssin suoritettua loppuun. Täällä siis sai kurssin suoritettua suomeksi suomalaisten opettajien kanssa. Samaan aikaan ei ollut muita kurssilaisia, niin sai tehokasta yksityisopetusta. Tänään saatiin viel poju jätettyä hoitoon yhelle suomalaiselle tytölle niin päästiin yhessä sukeltelemaan koralliriutoille. Oli kyllä huikeaa, voi olla kyl että sukeltelemaan täytyy päästä useamminkin!

Harmi vaan, että täältä täytyy lähteä jo huomenna pois... Olis täällä viihtynyt paljon kauemminkin. Ollaan taas Phuketissa yks yö ja lauantaina lennetään Bangkokiin. Paljastetaan jo seuraavat kohteet, kun itekin kerrankin satutaan tietämään hyvissä ajoin! Jatketaan Bangkokista sitten Taipeihin eli Taiwaniin jossa olis tarkoitus kierrellä puoltoista viikkoa. Sen jälkeen pysähytään vielä kuukaudeksi Hong Kongiin, mihin meen aloittelemaan työharjoittelua. Paljon on jo matkaa taitettu ja paikkoja nähty, mutta vielä meillä riittää intoa vaikka odotetaanki myös Suomeen paluuta. Hyvin tää reissailu sujuu pojunkin kanssa, vaikka monet sitä epäileekin ja ihmettelee! Pikkunen on kyllä kunnon soturi. Tähän mennessä nukkunut kaikki lennot sekä laiva- ja bussimatkat. Yleensä nukahtaa koneessa nousun aikana tai ennen ja herää kun on laskeuduttu. Muutenkin viihtyy tosi hyvin, tykkää kun herättää niin paljon huomiota ja ihmiset kurkkii ja juttelee. Eiköhä se oo niin että tuon ikäselle pojulle koti on siellä missä äiti ja isä. Huvittuneena ollaan mietiskelty että kuinkahan ison ekologisen jalanjäljen poju tulee saamaan ennen ekaa synttäriään... =) Nyt nukkumaan, huomenna ajateltiin herätä katselemaan auringonnousua merellä ja käydä kiertelemässä täällä saarella ennen venematkaa Phuketiin. Loki päivittyyki seuraavan kerran sitten varmaan Hong Kongissa! Täältä tähän.

Pitkästä aikaa linjoilla

Viime aikoina on hieman ollut kiireitä niin loki jäänyt vähälle huomiolle. Koitetaan tässä selittää lyhyesti viime viikkojen tapahtumia. Tätä kirjoittaessa ollaan siis Brunein pääkaupungissa Bandar Seri Begawanissa (toivottavasti meni oikein, on jokseenkin vaikeasti muistettava nimi!). Huomenna ehkä jatketaan eteenpäin mutta siihen päästään tämän kirjoituksen lopussa sitten.

Mummola tosiaan kävi kylässä Singaporessa joitakin viikkoja sitten. Oli kyllä piristävää saada suomalaisia vieraita, niitä kun ei kovin tänne päin ole eksynyt. Käytiin reilun viikon aikana muun muassa yösafarilla, Pulau Ubinin saarella, isolla mangrovesuolla pohjois-Singaporessa ja yhdessä muuten vain kiertelemässä ja katselemassa Singaporea. Vieraiden käynnin aikana tuli myös vihdoin maistettua paikallista erityisherkkua, kalanpäätä currykastikkeessa. Niin ja se on semmonen iso, lautasen kokonen nuppi eikä mikään sintti.

Vieraiden lähdettyä muutamat päivät menikin kouluhommissa ja muuten vain valmistellessa lähtöä kun vuokrasopimus oli loppumaisillaan. Erinäisten sekaannusten ja aikataulujen muutosten takia erehdyimme vahingossa sulkemaan kämpästä sähkö- ja vesiliittymän liian aikaisin. Oltiin perjantaina päivälevolla kun yhtäkkiä ilmastointi lakkasi toimimasta eikä kämppään tullut vettä. Kahdestaan muutoin olisi voinut sinnitellä, mutta pojun kanssa kyllä tarvii ilmastoinnin ja vettä. Keksittiin sitten jotenkin lähteä evakkoon Malesiaan Johor Bahruun, joka on siis Singaporen pohjoispuolella yhden sillanylityksen päässä. Pakattiin kaikki tavarat pikavauhtia, siivottiin kämppä ja lähdettiin matkaan. Sähköt katkes joskus kolmen aikaan mutta oltiinki sitten jo iltayhdeksän aikoihin päädytty rajan taakse. On aika huvittavaa miten erilainen maailma voi olla yhden sillan toisella puolella. Malesian mittapuulla Johor on yksi rikkaimmista alueista, mutta yleisen siisteyden, elintason ja kaiken muun kannalta ei ole mitenkään verrattavissa Singaporeen! Ilma tuntui pölyiseltä ja tunkkaiselta, liikenne oli kaoottista, yleisilme sottainen ja köyhähkö. Mutta kuitenkin tunnelma on paljon leppoisampi ja rennompi kuin Singaporessa, ihmiset ovat ystävällisempiä ja hymyilevät ja tervehtivät. Otettiin viikonloppu rennosti, käytiin vähän shoppailemassa, käveltiin vain ympäriinsä ja syötiin hyvin. Hintataso siellä sillan toisella puolella on jo huomattavasti halvempi. Esimerkkinä, universaali elintasomittari eli Big Mac -aterian hinta on Singaporessa 3,30€ ja Malesiassa 1,60€. Hintaero pätee aika lailla kaikkeen muuhunkin.

Viikonlopun jälkeen vietettiinki Singaporessa vain kolme päivää suorittamassa loppuun koulun viimeiset projektit ja esitelmät sekä valmistautumassa lähtöön. Koulussa menee hieman erikoisesti lukukauden lopun aikataulut, kouluhommat on saatu jo tehtyä hyvissä ajoin ja ennen kokeita on nyt pari viikkoa tyhjää, siks voidaanki reissailla. Palataan siis Singaporeen 21.8-24.8 lopputentteihin, jonka jälkeen vaihto on suoritettu!

Viikko sitten keskiviikkona lennettiin Borneon saarella Kota Kinabaluun Malesiaan. Olin varannut pari päivää aiemmin paikan sukelluskurssille eräälle saarelle KK:n lähelle jo torstaista lähtien. Oltiin perillä hotellissa keskiviikkona puolen yön aikaan ja seuraavana aamuna piti olla KK:n satamassa kahdeksalta. Poju ja mamma jäi hotellille nukkumaan ja päädyin ite pienen seikkailun jälkeen satamaan. Sukelluskurssi pidettiin siis varsin eksoottisella saarella, jolla ei ollut käytännössä muuta kuin sukelluskeskuksen tilat ja muutama alkeellinen majatalo. Sukelluskurssi oli siis kauan himoittu laitesukelluksen avovesikurssi, jolta saa perustaidot ja todistuksen joka pätee joka puolella maailmaa. Pystyy siis sukeltamaan itsenäisesti ja vuokraamaan välineitä. Kurssi kesti neljä päivää ja oli kyllä äärimmäisen hieno kokemus! Loppupuolella päästiin kunnolla ihastelemaan koralliriuttoja ja kaikkia niitä miljoonia toinen toistaan ihmeellisempiä kaloja ja kasveja. Muutoin kurssilla käytiin läpi teoriaa, harjoiteltiin yleisiä sukellustaitoja ja myös hätätilanteiden varalle. Oli kyl alkuun hieman jännittävää kun meren pohjalla harjoiteltiin varusteiden riisumista, kaverin kanssa vuorotellen hengittämistä, vuotavasta happiletkusta hengittämistä, sitä miltä tuntuu kun happi loppuu tai kun sukellusmaski irtoaa jne... Pojun takia ei voitu yhtä aikaa suorittaa tätä kurssia, mutta aiotaan käydä jossain toisessa paikassa että emäntäkin sais suoritettua sen! Muutoin Kota Kinabalu on varsin viihtyisä kaupunki. Yleisilme on ränsistynyt, sotkuinen ja köyhä mutta jotenkin vaan mukava. Ihmiset on yleisesti ottaen tosi ystävällisiä ja elinrytmi verkkaista. Sivukujilla juoksentelee jättikokoisia rottia ja muita karmeita otuksia, mutta mitäs pienistä... Katkera pettymys oli kun jouduttiin jättämään väliin Kinabalu-vuorelle kiipeäminen! Vuoren huipulle 4 kilometriin patikoi kuulema helposti 2 päivässä, mutta pojun takia ei viitsitty lähteä kun ilma on kuitenkin jo niin ohutta ja huipulla kylmä... Harmillista, mutta joskus toiste sitten.

Kinabalusta hypättiin sitten laivaan kohti Bruneita. Eihän sitä voinut jättää väliin kun matka kestää yhteensä noin 7 tuntia yhden pysähdyksen kanssa ja maksettiin lipuista yhteensä noin 20€. Varsinkin ensimmäinen laiva oli pieni ja kyyti keinuvaa niin podettiin pientä matkapahoinvointia mutta ei onneksi laatta lentänyt. Ennen Bruneita katottiin netistä muutamia hotelleja mutta ei saatu tai ehditty varata mistään majoitusta. Otettiin yhden lupaavan hotellin nimi vain ylös ja luotettiin onneen! Satamaan tultiin kolmen aikoihin päivällä, josta huvittavan tullitarkastuksen jälkeen (”Mitä teillä on laukussa? onko alkoholia? saanko katsoa? selvä.”) hypättiin pieneen 20 hengen bussiin ja tultiin pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin neljän aikoihin. Kuljeskeltiin ja ihmeteltiin jonkin aikaa kunnes käytiin pyytämässä jostain infosta karttaa. Neiti ystävällisesti näytti kartalta missä meidän hotelli sijaitsi. Käytiin sitten syömässä, ostettiin vähän evästä ja lähdettiin kävelemään, vaikka nainen kyllä sanoi että hotellille ei voi kävellä. Ilmeisesti lähinnä kuuman ilmaston takia täällä päin (sama on Singaporessa ja Malesiassa) ihmiset ei kävele juuri mihinkään, joten saattavat sanoa lyhyestäkin matkasta ettei sitä pysty kävelemään. Lähettiin siis suunnistamaan kohti naisen osoittamaa paikkaa jalkaisin. Jalkakäytävät ovat kyllä erittäin hyviä, mutta jostain kumman syystä niitä pitkin on hankala päästä yhtään mihinkään. Leveiltä näyttävät käytävät saattavat vain yhtäkkiä loppua kesken ja joskus pitkäänkin käveltyään saattaa huomata ettei pääsekään enää eteenpäin. Samoja kokemuksia oli kyllä Singaporestakin monta kertaa... Hieman ärsyttävää. No käveltiin ihan rauhassa, mutta suunnilleen puolivälissä matkaa kartta lähti sillalla tuulen mukaan. Luotettiin kuitenkin muistiin ja jatkettiin suunnistusta. Seuraavaksi hämärtyi ja alkoi satamaan vettä. Kaiken lisäksi kun luulimme jo olevamme aivan hotellin lähellä, jouduttiin tällaiseen äsken mainittuun umpikujaan, jostai ei päässyt kerrassaan mitenkään lävitse. Kohdalla sattui olemaan myös iso moottoritieliitttymä ja jalankulkijoille ei ollut minkäänlaista keinoa päästä yli, ali tai ohitse. Ihmeteltiin hetken aikaa ja oltiin jo lyömässä hanskoja tiskiin kun saapui pelastava enkeli. Joku mies pysähtyi autolla ja tarjosi kyytiä hotellille, oli kuulema ajanut jo aiemmin ohi ja ilmeisesti oli katsonut säälivästi että me raukat rattaiden ja rinkan kanssa sateessa ei kyllä selvitä. No, hypättiin iloisella mielellä kyytiin mutta ihmeteltiin kun huomattiin että mies lähti ajamaan aivan eri suuntaan ja matka vain kesti ja kesti. Saavuttiin kuitenkin hotellin pihaan ja selvisi että se ystävällinen nainen oli neuvonut meidät aivan väärään paikkaan. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, koska täällä päin ihmiset eivät yleensäkään osaa neuvoa tietä mihinkään. Ja aasialaisiin tapoihin kuuluu, että mihinkään ei voi sanoa ”en tiedä” vaan neuvovat pätevänä vaikka eivät tietäisi asiasta yhtään mitään. Vaikka päästiin hotellille illaksi, niin piti vielä jännittää että oliko tilaa koska ei oltu varattu mitään. Olihan siellä ja täällä ollaankin vielä ainakin tää seuraava yö! Pientä seikkalua mut ei mitään vakavaa, ihan hauskaa oli.

Paikkana tää on meidän mielestä tosi mielenkiintoinen, mutta jos kysyt keneltä tahansa keskivertoturistilta, niin sanoo että Bruneissa ei riitä tekemistä kuin yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Samaa sanotaan kyllä Singaporestakin. Uskooko joku sitten näitä puheita? Ei kannatakaan. Bruneissa alkoholi on täysin kielletty, mikä on varmasti suurin syy miksei turistit täällä viihdy. Tavattiin tänne matkalla ollessa muutamia turisteja jotka oli tulossa täältä pois ja kaikki valittelivat miten tylsä ja hiljainen paikka tää on. Eräs jenkkipariskunta varoitti just että elkää tuhlatko aikaa kuin yksi tai kaksi päivää koska siellä ei ole mitään tekemistä. Ei varmasti olekaan jenkkituristeille. Täällä on äärimmäisen hiljaista ja rauhallista. Autoja kulkee isoilla teillä paljon, mutta muutoin esimerkiksi kaupungilla tai oikeastaan missä vain ei juurikaan ole ihmisiä. Turisteja ollaan nähty vain muutamia. Suurin osa ihmisistä on muslimeja, mutta Brunei on erittäin suvaitsevainen eikä muita katsella yhtään pahalla. Kaikki tuntuvat ystävällisiltä, hymyilevät, tervehtivät ja tulevat juttelemaan helposti. Ainakin neljä kerta kertaa autoilija on pysähtynynyt ja kysynyt tarvitaanko kyytiä johonkin. Tänään hypättiin jonkun avuliaan miehen kyytiin, kun oltiin taas hieman hukassa näiden onnettomien jalankulkuteiden verkostojen kanssa. Muutoinkin täällä on varsin siistiä, monia upeita moskeijoja ja paljon koskematonta luontoa. Ilmeisesti joku 70% ainakin Bruneista on koskematonta sademetsää. Täällä näillä on niin paljon öljyä ettei ole tarvinnut kajota sademetsiin.

Bruneissa on ilmeisesti sulttaanin valta periytynyt jo 600 vuoden ajan ja vieläkin se on siis ylin hallitsija. Brunein sulttaani joka on siis: His Majesty Sultan Haji Hassanal Bolkiah Mu’izzaddin Waddaulah Ibni Al-Marhum Sultan Haji Omar ’Ali Saifuddien Sa’adul Khairi Waddien, Sultan and Yang Di-Pertuan of Brunei Darussalam – on maailman rikkain mies ja tosi arvostettu täällä. On kyllä nimellä paiskattu, mietin että kuuluukohan kansalaisvelvollisuuksiin muistaa koko tuo litania ulkoa? Lehdet monesti mainitsee vielä koko nimen! Jokaisessa kaupassa (ja kai kodeissakin) on keskeisellä paikalla kuva hallitsijapariskunnasta. Sanomalehdissä etusivut ja muutkin tärkeimmät sivut käsittelevät joka päivä sulttaania, oli asia sitten merkittävä tai ei. Tämän päivän lehdessä esimerkiksi oli etusivun ja muiden sivujen lisäks kokonainen aukeama täynnä kuvia sulttaanista, joka oli ottanut osaa johonkin tapahtumaan. Jokaisessa kuvassa oli kuvatekstinä jotain tyyliin ”hänen majesteettinsa katselee lentokoneen pienosmallia”, ”hänen majesteettinsa kättelee sitä ja sitä”, ”hänen majesteettinsa seisoo” ja niin edespäin. Meille riittää kyllä hupia mutta täällä hallitsijan pilkkaaminen on ilmeisesti erittäin vakava rikos...Toivottavasti ei rankaise tästä blogista!

Huomenna siis yritetään päästä Brunein toiseen päähän Seriaan tai Kuala Belaitiin. Kuulema näihin kaupunkeihin kulkee busseja, mutta ei olla saatu varmistusta siitä oikein mistään. Täällä on vissiinkin yks maailman korkeimmista yksityisautoilun rosenteista niin ei ihmiset tiedä julkisista mitään ja julkisten verkosto on olematon. Ajaisin kyllä minäkin omalla autolla ku diesel maksaa 15 eurosenttiä litra ja bensa 30 senttiä. Takseja ei näy juuri koskaan ja bussit on ainoa kulkuväline autojen lisäksi ja bussejakin siis kulkee tosi vähän. Mennään aamulla keskustan asemalle ja katotaa josko me päästäs jotenkin sinne! Ilmeisesti näiden kaupunkien suuntaan kulkee kaks bussia päivässä, mutta saa nähdä. Jos ei päästä niin keksitään sit jotain muuta. Palataan taas asiaan, peukut pystyyn! Kirjoitus saattaa vaikuttaa hieman hätiköidysti kirjoitetulta, mutta hei – niin se onkin! ;)